Aivo-/Tietotyöläinen – miten huollat aivojasi?

Työn luonne monilla aloilla on kehittynyt siihen suuntaan, että liikkuminen on vähentynyt ja paikallaanolo lisääntynyt. Tämä on myös aivojen kannalta epäsuotuisa kehityssuunta. Asiaa pahentaa vielä yleinen hiilihydraattipainotteinen ja energiamäärältään ylimitoitettu päivittäinen ruokavalio. Pystyt kuitenkin vaikuttamaan asiaan melko helposti ja tehostamaan aivojesi toimintaa.

Luovuus tarvitsee liikuntaa

Teet sitten minkälaista ajattelutyötä, termit; innovaatio, inspiraatio, motivaatio, tarkkaavaisuus, keskittyminen yms. kuvaavat työtäsi, sekä siinä tarvittuja ominaisuuksia.

Aivojen toiminnan kannalta yhteinen tekijä on se, että istumatyö ei ylläpidä aivoille suotuisaa homeostaasia. Aivotyön mahdollistamiseksi tarvitset kahdenlaista fyysistä aktiivisuutta. ei-kuntoilu/urheilu-tyyppistä liikuntaa, sekä oikeasti lihaksia kuormittavaa liikuntaa, kuten painojen kanssa harjoittelu kuntosalilla/kotona. Nämä ovat perus-edellytyksiä aivojen pitämiseen ”terävänä”, ei optionaalisia tai vaihtoehtoja.

Voita evoluution kautta periytynyt tarve levätä aina kuin mahdollista ja lähde liikkeelle. Teet itsellesi todella ison palveluksen, joka kantaa hedelmää kauas tulevaisuuteen.

Aivoruokaa

Aivot hyödyntävät rasvaa sekä glukoosia toimintaan. Kognitiiviset toiminnot hyötyvät erityisesti tietynlaisista rasvoista. Eron aivotoiminnan virkistymisessä havaitset todella selkeästi ja nopeasti hyvien rasvojen nauttimisen jälkeen. Rasva on energiatiheä makroravinto, 9kcal/g, joten sen kanssa tulee olla tarkkaavainen, jotta et tule nauttineeksi enemmän kaloreita kuin tarvitset.

Suoliston terveen bakteerikannan ylläpito on vasta viime vuosien aikana noussut yleisesti huomion kohteeksi. Tämä merkitys yleiselle hyvinvoinnille kuin myös aivotoiminnalle, tunne-elämälle ja henkiselle jaksamiselle on vieläkin monille tuntematon tai aliarvostettu teema. Suoliston mikrobiomia haittaa erityisesti säilöntäaineet, synteettiset makeutusaineet, mutta myös lukuisat muut ravintoaineet. Seuraamuksena ovat yleiset elintapasairaudet, sekä psyykkiset ongelmat, kuten masennus, keskittymishäiriöt jne.

Parantamalla ruokavaliota parannat myös suoliston mikrobiomia, sekä yleistä hyvinvointiasi ja aivojen toimintaa.

Mustahevonen

Markkinoille on tullut jonkinlaisena yllättäjänä uusi energianlähde. Tästä on päässyt nauttimaan jo useamman vuoden mm. NASA ja USA:n puolustusvoimat. Tutkimustyötä on rahoitettu kymmenillä miljardeilla dollareilla ja tehty kymmeniä vuosia mm. erinäisten maiden yliopistollisissa sairaaloissa.

Kyseessä ovat eksogeeniset ketonit, joita vielä toistaiseksi kutsutaan ravintolisäksi, mutta kyseessä on oikeastaan makroravinne. Tämä fantastinen energiamolekyyli mahdollistaa saman asian, kuin ketogeenisen ruokavalion noudattaminen – pystyt hyödyntämään kehoon varastoitunutta ja/tai syötyä rasvaa tehokkaammin elimistösi käyttöön. Saat siis valjastettua hyötykäyttöön 4 eri energianlähdettä: Syödyn glukoosin(hiilihydraatit), varastoidun glukoosin (glykogeenin), varastoituneen rasvan ja syömäsi rasvan. Eksogeeniset ketonit tekevät tehtävänsä Sinun ruokavaliosta riippumatta.

Ulkoisesti tuotettujen ketoaineiden, eksogeenisten ketonien, ansiosta aivotoimintasi palautuu nopeasti ja kohoaa ennen kokemattomalle tasolle. Eron huomaat jo noin tunnissa.

Suoria vaikutuksia mm.

  •        Enemmän energiaa
  •        Parempi keskittymiskyky
  •        ”Brain fog” poistuu
  •        Parempi muistin toiminta
  •        Parempi yleinen olo, mieli
  •        Nopeampi reaktiokyky
  •        Rauhallinen hyvä olo
  •        Parempi stressinkäsittely
  •        Parempi suorituskyky liikunnassa/urheilussa

Johdannaisvaikutuksia lukemattomasti, joiden vaikutus tulee näkymään jaksamisessa, perhe-elämässä, parisuhteessa ja muissa sosiaalisissa suhteissa, ym.

Ketoneita ja ketoneita

Ketoneita on monenlaisia, toisia elimistö pystyy käyttämään hyväksi paremmin kuin toisia. Lähtökohtaisesti vaikuttavan aineen Beta-hydroksibutyraatin molekyyli, joko sidotaan erinäisiin suoloihin, kuten magnesium, kalium (jauhemainen), tai muutetaan esterimuotoon (nestemäinen), jotta siitä saadaan kelvollisen “makuinen” nautittavaksi.

Niin kuin mitä hyvänsä elämää suurempaa upeaa kokemusta; konserttia, elokuvaa, vuoristorataa tms. ketonien vaikutusta on mahdotonta kuvailla sanoilla, se pitää itse kokea.

Eksogeeniset ketonit sopivat kaikille ja kaikenikäisille esikoulusta alkaen. Iäkkäämpikin henkilö saa aivan erilailla virtaa tekemiseensä

Lisätietoa info@powerofu.fi ja Facebook:ssa Kehittyneempi Keto

Referenssejä yllämainituista teemoista löytyy runsaasti, tässä muutamia:

 [1] Mutzel, Deanna. “#198: Tommy Wood, MD, PhD: Gut Health & Bacterial Diversity on a Ketogenic Diet.” High Intensity Health | Mike Mutzel, 18 Sept. 2017, highintensityhealth.com/tommy-wood-keto-diet-endotoxin-gut-health-bacterial-diversity/.

[2] Thaiss, Christoph A., et al. “Hyperglycemia Drives Intestinal Barrier Dysfunction and Risk for Enteric Infection.” Science, American Association for the Advancement of Science, 23 Mar. 2018, science.sciencemag.org/content/359/6382/1376.

[3] Everard, Amandine, and Patrice D. Cani. “Diabetes, Obesity, and Gut Microbiota.” Best Practice & Research Clinical Gastroenterology, Feb. 2013, pp. 73–83., doi:10.14310/horm.2002.1571.

[4] Cavaleri, Franco, and Bashar, Emran. “Potential Synergies of β-Hydroxybutyrate and Butyrate on the Modulation of Metabolism, Inflammation, Cognition, and General Health.” Journal of Nutrition and Metabolism, Hindawi, 1 Apr. 2018, www.hindawi.com/journals/jnme/2018/7195760/.

#PowerOfYou #KehittyneempiKeto #KetoosiKaikille #EnemmänEnergiaa #ParempiKeskittymiskyky #ParempiMieli #TasapainoinenOlo #MetabolinenJoustavuus #ParempiSuorituskyky #ParempiUnenlaatu #EiAivosumua #ParempiStressinKäsittely #JuoKetoneita #PrüvitSuomi #PrüvitScandinavia

Leave a Reply