Umpikuja?

Torment
Photo by Yaopey-Yong on unsplash.com

“Krooninen uhka” vaikuttaa olevan uusi normaali😬😒

Se on fysiologinen tila, joka sävyttää ennakkoasenteen toimintaamme ja reaktioihimme😱

Krooninen uhka ja pelko muokkaa itsekuvaamme negatiiviseen suuntaan.

Meidät on geneettisesti ja epigeneettisesti varustettu tunnistamaan meitä ympäröivät uhat ja siten auttaa selviytymään. Jokainen meistä kokee monenlaisia uhkaavia tilanteita elämämme aikana. Näin opimme myös tunnistamaan laajempivaikutteisia uhkia maailmassa. Evoluution näkökulmasta tämä on sopeutumista, kunnes tietty raja ylittyy. Raja on nyt saavutettu!

Pelot ja turvallisuuden tunne vuorottelevat ajan jatkumossa vaihtelevilla voimakkuuksilla ja niiden tuleekin vaihdella. Meitä ei ole “luotu” elämään ilman mahdollisuutta turvallisuuden tunteeseen ja mahdollisuutta fyysiseen/psyykkiseen palautumiseen. Tulemme sairaiksi, joko fyysisesti tai psyykkisesti.

Resilienssi

Nykyään puhutaan resilienssistä. Se ei ole älykkyyden tuoma ominaisuus, vaan fysiologinen vastine, joka kehittyy palautumisen, toipumisen ja turvallisuuden tunteen hetkistä. Tämä prosessi mahdollistaa kohtaamaan uudet uhat.

Fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja hengellinen minämme vaikuttavat fysiologiaamme. Ajattelumme, tunteemme ja käyttäytymisemme muuttuu sen mukaan miten paljon uhatuksi tai turvatuksi olomme tunnemme.

Fysiologiamme päättää kehomme tilan; olemmeko katabolisessa vai anabolisessa tilassa – eli “hajoavassa” vai uudistuvassa tilassa. Olemmeko reaktiivisia ja impulsiivisia vai harkitsevia ja arvioivia. Olemmeko hedelmättömiä vai hedelmällisiä, epäsosiaalisia vai sosiaalisia. Fysiologiamme määrittää olemmeko agressiivisia vai ystävällisiä, alistummeko ja vaivumme epätoivoon vai uskallammeko olla avoimesti haavoittuvaisia ja luottavaisia oloomme.

Evoluution kannalta meidät on siis varustettu keinoilla, joiden pitäisi parantaa mahdollisuuksia selviytymiseen. Nämä keinot eivät kuitenkaan vastaa kovin hyvin tämän aikakauden tuomia puitteita.

Päivän kysymys

Kysymys kuuluu: Pettikö evoluutio ihmiskunnan vai olemmeko katkaiseet yhteyden itseemme? Onko geneettinen perimämme ja fysiologiamme yhdessä itse kehittämiemme fyysiseen, henkiseen, sosiaaliseen ja hengelliseen hyvinvointiin ja terveyteen liittyvien rakenteiden vyyhti johtamassa meitä umpikujaan? Oma älymme on kehittänyt kaiken hyvän lisäksi sellaisia ongelmia, joita ihmisäly ei riitä ratkaisemaan?

Kyllä vai ei? Mitä mieltä olet?👇

Vaikutus fysiologiaamme

Fysiologiamme on toimittava tiettyjen reunaehtojen puitteissa säilyäkseen. Jos kriittinen raja ylittyy, ei ole olemassa mitään vastavoimaa, joka vetäisi meidät takaisin.

Kroonisen uhka muuttaa fysiologiaamme – seuraamuksena krooninen tulehdus elimistössä ja katabolinen elimistön tila. Olemme ärtyneitä, ahdistuneita, impulssiivisia, reaktiivisia, epäsosiaalisia, ennakkoluuloisia, aseksuaalisia ja hedelmättömiä. Sairaudet ovat fyysisiä ja psyykkisiä. Tulevaisuutemme on vaakalaudalla

Haluamme olla iloisia, ystävällisiä, luovia, myötätuntoisia, sosiaalisia, seksuaalisia, uudistuvia, älykkäitä, yhteydessä itsemme ja ympäristöömme sekä hedelmällisiä. Nämä kaikki ovat kovakoodattuja perimäämme, mutta tulevat esille vasta kun tunnemme olomme turvalliseksi.

Ajan myötä kehittynyt käsitys moraalista, jonka mukaan jatkuva puurtaminen on ihailtavaa, kilpailuasenne, Stooalainen tunteiden hillintä ja kyvyttömyys olla avoimesti haavoittuva tai heikko jne. kaikki nämä lisäävät fysiologista uhka-moodia. Silti jatkuva konflikti ja kilpaileminen edustavat nykypäivän arvomaailmaa

Nämä kaikki edellämainitut seikat näkyvät terveystilastoissa syöpänä, liikalihavuutena, masennuksena, sydänsairauksina, dementiana, Diabeteksena sekä itsemurhina. Lisäksi se näkyy kodittomuutena ja köyhyytenä, jotka kummatkin ovat kasvussa. Nämä eivät uhkaa vain joitain epäonnisia, nämä uhkaavat meitä kaikkia.

Meidän olisi syytä keskittyä meitä yhdistäviin seikkoihin, mutta olemme juuttuneet polarisoituneeseen, mustavalkoiseen asenteeseen ja ajatteluun, unohtaen kaikki harmaan sävyt. Empaattisuudelle ei näytä olevan tilaa, ystävällisyys, myötätunto ja huomaavaisuus ovat menneen talven lumia. Ne kuitenkin ovat välttämättömiä seikkoja yhdistämään ihmisiä.

Luonto on täynnä erilaisia vakavia uhkia, suuri osa niistä ihmisen aiheuttamia. Niissä on tarpeeksi ratkottavaa ja se edellyttää yhteistyötä, ei lisää tilannetta kärjistäviä sääntöjä sekä vääristyneitä rakenteita yhteiskunnassa.

Uhkien, pelkojen, stressin lisääminen on hajoittavaa toimintaa. Globaali stressin määrä on jo murskaava. Meidän tulisi löytää ja tehdä kaikki mahdollinen yleisen turvallisuuden tunteen palauttamiseksi

Kukaan yksittäinen henkilö maailmassa ei ole turvassa, ennen kuin kaikki on turvassa.